Niinhän sen taiteiden yön kanssa kävi, että vedettiin muutamakin kaljanderi naamariin, löydettiin ja hukattiin ihmisiä, hukuttiin ja löydyttiin. Vilaukselta näin ne kepin päässä olevat akrobaatit.

Yön mittaan meni vähän oksentelun puolelle, ja sitten koko lauantai oli ihan karsee olotila. Mulle krapulaan liittyy aina semmonen väärintekijän olo. Niinkuin juominen olisi jotenkin väärin. Ei sais niinku menettää kontrollia, ja jos sitten kuitenkin joutuu nojailemaan kotimatkalla puihin ja taloihin, niin tuntuu, että on kauhea alennustila. Ja krapulassa se sitten korostuu: tänään olisi vapaapäivä, ja tää nuoruus, sen pitäisi olla mun elämäni parasta aikaa, ja tässä sitä vaan kieriskellään tuskaisena hikisessä sängyssä ja podetaan.

Kai se sitten on vähän väärin, itseä kohtaan.
Mutta vielä perjantai-iltana se oli niin oikein. Nousuhumalassa on niin kivaa. Että mistä sen tietää, pääsikö siinä voiton puolelle?

Mutta nyt mä oon vapaa kuin taivaan lentolisko. Siistiä, ei tarvitse kuin hengailla.