Tää oli taas tämmönen päivä, että voisin alottaa bloggaamisen. Vettä tihutti, vaatteista tuli semmoset ällöttävät. Ihmiset näyttivät vähän nyrpeiltä, mutta itse piti vaan hymyillä.

Monina muina päivinä sitä hymyilee muutenkin. On ihan luksushommaa, kun saa aurinkoisena päivänä vaan hengailla kaupungilla ja katella misuja, ja jotkut niistä tulee jutskaamaan, ja sitten niitä saa vähän autella. No, on siinä muitakin puolia, harvoin sitä saa yli puolta minuuttia rauhassa lekotella, ennen kuin joku mummo tai papparainen tulee kysymään jotain. Yhdeltä kollegalta oli kerran kysytty, että mihin kellonaikaan Lappi on auki. Multa joku japanilaisturisti kysyi kerran, että mistä Espan kukat on peräisin. En just siinä pulmassa osannut auttaa.

Yleensä tää helppinä oleminen on tosiaan ihan jees. Tänään oli tuo sää. Se ei vielä sinänsä olisi tuntunut missään, mutta sitten mä näin Sannin. Ei siihen oikein osaa vieläkään suhtautua neutraalisti, ei etenkään, kun se tulee jonkun ihme bodarihyypiön kainalossa, ja tulee kysymään Suomenlinnan esitettä ja kiittää sitten, ja hymyilee koko ajan silleen vinosti, mutta ei sanallakaan vihjaise, että oltaisiin edes tuttuja.

Oikeasti mä vihaan sitä. Miten mä jaksoin sitä niinkin pitkään? Mä olisin pelkästään vahingoniloinen, jos saisin kuulla, että se jamppa vetäisi sitä hormonipäissään turpiin välillä. No, en mä nyt ehkä ihan semmoista toivo... tai jos toivonkin, niin mitä siitä?

Nyt taas paistaa aurinko. Käy se näinkin. No niin, kahvikuppikin on tyhjä. Taidan soitella kavereille, jos joku vaikka sattuisi olemaan lähistölä. Voisi mennä yksille tai kaksille.