Eilinen on jäänyt kummittelemaan.
Vaikka siitä tulikin semmonen "ihan oikein tolle"-fiilis, tuli muutakin. Toi väkivaltapuoli ei tunnu pelkästään hyvältä, kun se tulee noinkin lähelle, vaikka se tulisi tommoselle ihmiselle, johon ei osaa suhtautua.

Siitä tulee vähän typerä olo. Ensinnäkin: tuntee ittensä vähän halpamaiseksi siitä, että koki sitä vahingoniloa. Toiseksi: asialle pitäis tietenkin tehdä jotain, mutta mitä muka? Ei hajuakaan, etenkin, kun uhri ei ite halua asiasta puhua.

Sinänsä tietysti joku saa aina välillä turpiinsa jossain, eikä se mua paljon hetkauta. Mutta kun sitä visualisoi mielessään, sitä saakelin isoa Mauria ja ei ihan niin isoa Sannia, nin siinä on annos epäreiluutta mukana. Ootteko nähneet semmosen Uusseelantilaisen leffan ku Kerran sotureita? Kun asiaa ajattelee, niin tulee vähän semmosia mielikuvia kuin siinä leffassa, aika ikäviä tunnelmia.

Ja ehkä vähän hirvittääkin. Mistä sitä tietää, jos se kaheli suuttuu mulle joskus, ja tulee oven läpi kylään? No, parempi sentään pitää paranoiat poissa päästä.