Mä juoksin eilen illalla puolimaratonin pituisen iltalenkin. Luulenpa, että mä olen kohta maratonkunnossa.

Yksi inhottava homma tossa juoksemisessa on: nännit ärtyy tosi kipeiksi. Pitäisi kai tehdä niinku jotkut, että ne teippaa nännit suojaan, ettei paita ärsytä niitä. Tai on se jo tärsyttämistä, niinku Katto-Kassinen sanoo, vähän pahempaa ku ärsyttäminen.

Juostessa pää tyhjenee, mutta muuten mä oon vähän miettinyt ton äskeisen kalaballiikin jälkeen.

Kannattaako tää bloggaaminen ollenkaan? joitain aika henk.koht.-asioita oon paljastanut, ja sitten sitä vaan joku onnistuu yhdistämään naaman ja naaman takana olevat asiat. Vaikkei niitä ole tarkotettu yhdistettäviksi.

Bloggaaja niinku asettuu semmoseen tilanteeseen, jossa on vaarana, että kuka tahansa voi lukea sun ajatukset. Onks se hyvä? Tavallaan voisi aatella, että ihmisen pitäisi olla sillä lailla eheä, että sisä- ja ulkopuoli on samaa, eikä pään sisässä elettäisi mitään kaksoiselämää. Mutta semmonen kai vaatii vähän joko rohkeutta tai tyhmyyttä tai en tiedä mitä.

Tietysti tän blogin voisi muuttaa sellaseks, että mä höpöttäisin vaan niitä näitä mukavia, mutta en mä kyllä tiedä, miksi mä enää sellaista blogia haluaisin pitää. Kun tää kuitenkin lähti liikkeelle just siitä, että mä halusin vähän jotenkin avautua.

Eiks oo outo ristiriita? Että haluu avautua ja sulkeutua samaan aikaan?

Mä nyt harkitsen. Voi olla että tämä nettipäiväkirja loppuu tähän.