Niinku mä joskus täällä kirjoitin, en tykkää epärehellisyydestä. Siksi mulla onkin nyt vähän omatunto soimannut. Kun toi Wiima oli nimittäin oikeassa. Ei se mun maanantai-iltani ihan niin mennyt. Mä valehtelin.

Siinä oli vähän semmonen juttu, että kun mut oli paljastettu Sinille, niin tuntu siltä, että mä halusin tehdä vähän isomman eron itseni ja tän blogiminän välille. Että olisi niinku tosi-Late, ja virtuaali-Late, joiden hommissa olisi paljon samaa mutta entistä enemmän erojakin.

Kelailin, että ei kai täällä kukaan kuitenkaan usko, että nää ihmiset olisivat ihan loppuun asti aitoja näissä blogeissaan. Jokanen varmaan antaa itestään vähän erilaista kuvaa, kuin mitä oikeesti on. Joten mitä väliä? Kuka siitä voi suuttua?

Mutta sitten, kun mä olin ton seikkailuni päästänyt teidän luettavaksi, tuli pieni morkkis, vähän skitso olo. Kun mä nyt kuitenkin olen vain yksi ihminen, enkä mitkään netti-Late ja tosi-Late, ja jos mä nyt väitän tekeväni jotain, mitä mä en oikeesti tee,niin se antaa musta väärän kuvan, tunteepa tosi-Latea teistä kukaan tai ei. Ja jos rupeaa valehtelemaan, niin sitten sitä saa valehdella lopun ikäänsä.

Niin että ehkä mun on parasta tunnustaa. Että anteeksi.


Mitä sitten oikeasti tapahtui?

Alkuilta meni suunnilleen, niinkuin mä kerroinkin. Puhelinsoitossa oli jo vähän kertojanlisää. En mä tietenkään mitään noin suoraan ehdottanut. Ehdotin vaan, että nähtäisiin.

Sitten aikanaan siellä soi se ovikello, ja Sanni totesi, että se on Mauri. Tossa vaiheessa mulla kävi mielessä noi jotkut tyhmät vitsit ja pilakuvat. Etä mitä, jos tää lähtisi kehittymään silleen. Ja sen mä sitten kirjotin tänne.

Ei me mua mihinkään yritetty piilottaa. Sanni avas oven, Maukka tuli sisään. Meidät esiteltiin.

Maukka: ”Ai SE Late?”

Sitten me vaan löpistiin jotain tyhjänpuoleisia juttuja vähän takakireessä ilmapiirissä, kunnes mä totesin, että mun pitää jatkaa matkaa. Ja niin mä jatkoin.

Eikä se Mauri vaikuttanut yhtään niin mustasukkasen väkivaltaselta, kuin mitä Sanni joskus väitti. Ihan tavallisen olonen sälli.


Ja nyt mä harkitsen ihan tosissani uudelleen, että jatkanko mä tätä blogaamista vai en.