Tulihan tässä kutsu. Mennään porukalla Joneksen mökille, jota sen vanhemmat ei tarvitse.

Ihan niinkuin vuosi sitten.

Silloin Sanni oli kylläkin mukana. Me oltiin vasta tutustuttu muutamaa viikkoa aikaisemmin, ja kiehnättiin kylki kyljessä grillin ääressä ja syötiin Kabanossia molemmista päistä, kunnes tuli toisen kieli vastaan. Oltiin niin söpöjä, että! No, eipähän tartte muiden tällä kertaa kommentoida, että ”Ällöttävää! Lopettakaa!”

Taitaa jäädä hyttyset ainoaksi ihokontaktiksi meikäläisellä.

Asenne lienee oikea juhlimaan lähtiessä? Yleensä ainakin on ollut sitä hauskempaa, mitä nihkeemmällä mielellä on aluksi lähtenyt liikkeelle. Joten toivo elää.