Elämä meni eilen huonoksi komediaksi. Jos joku muu kertoisi tän jutun, en uskoisi. Ihan kuin jostain hölmöstä vitsistä tai farssiparodiasta.

Se alkoi näin.

Töitten jälkeen mä liityin Timpan ja Joneksen seuraan. Timppa on kanssa meidän vanhoja koulukavereita, ei oltu nähty todella pitkään aikaan, joten tulihan siinä nostetua kolme-neljä stobea. Jätkät oli tietysti ehtiny vähän enemmän, kun niillä oli duunit loppunu aika paljon aikaisemmin.

Löpistiin siinä sitten, aurinko paistoi, oli kuuma, muijilla kevyet kesähepenet päällä. Kyllähän siinä väkisinkin alettiin katella, mitä ohi menee ja miltä näyttää. Tämmöstä puhetta:

"Hei, tsekatkaa mitkä shortsit!"
"Hyvän näkönen paita tolla."
"Näättekste, mitkä rintsikat? En mäkään!"

No, se on vähän semmosta, chauvinistista juttua, mutta minkäs teet. Mutta ei siinä voi olla katsomattakaan, ja jos yrttäisi puhua jostain muusta, keskittyminen häiriintyisi eikä jutustelusta tulis yhtään mitään. Ei siinä kumminkaan ollu mikään tarkotus ketään loukata.

No joo, siinä tuli itellekin aika kuuma, ja mieli alko harhailla siinä... no, kyl te tiedätte, missä. Ja rupes tekemään mieli. Mä vähän mietin, että mikä neuvoksi. Pohjimmiltaan mun vaan teki mieli ihan sitä niinku asiaa eikä mitään sen kummempaa. Ja sitä varten mä en soittanu Millalle. Ku millaa mä arvostan niinku ihmisenä, en mä haluu ketään ruveta esineellistämään. Tai siis en ainakaan ketään semmosta, jota mä arvostan.

Kyllä mulla kävi sitten toi Suvikin mielessä. Mutta se taas on jotenkin niin herkän ja neitseellisen olonen. Semmosta pitäisi lähestyä jotenkin varovasti ja hitaasti, luulisin, ja tositarkoituksella. Ei sille mennä ehdottelemaan sopimattomia.

Siis, huom! Mä olin hieman hyvässä nousussa! Siinä vähän harkintakyky pettää.

Mä soitin Sannille ja kysyin siltä:
"Miten olis pieni syrjähyppy?"

Ja sehän sopi. Mä hyppäsin sporaan ja menin sinne. Ja siinä sporaa odotellessa ja matkaa tehdessä nousu loppu ja tuli lasku. Kun mä pääsin perille, ei oikeastaan enää tehnytkään mieli. Vaikka se olisi sille ollut ihan oikein, että joku olisi vähän käyttänyt sitä hyväkseen. Tai siis, kyllä me vähän ehdittiin alotella, pussailua ja kähmintää, mutta sitten soi ovikello.

Sanni kävi kurkkaamassa ovisilmästä. Mauri-poju oli tulossa kylään. Sillekin oli tullut helle.

Mun piti mennä piiloon! Ihan ku jossain sarjakuvassa.
Minne?
No sängyn alle tietenkin. Mä otin mun kamat sinne mukanani. Mun kengät Sanni heitti jonnekin vaatekomeroon ja sit se meni vetämään vessam ja avaamaan ja sano, että oli ollu vessassa.

No, palkintosonnille oli tosiaan tullu kaupungilla samanlainen fiilis ku mullekin (sekään ei kai sitten arvosta Sannia) ja siinä ne sitten hässi suoraan mun yläpuolella.

Vähänkö, siis VÄHÄNKÖ v*tutti! Jotenkin se vaan vihlaisi, vaikka mä olinkin päättänyt, etten mä välittäisi siitä naisesta enää ollenkaan. Mutta jo se tilanne oli aika epätoivottava.

Pelotti kanssa. Ensin mä yritin hengittää mahdollisimman hiljaa ja hitaasti, silleen melkein hengitystä pidättäen, ettei Maukka kuulisi mitään, mutta siitä tulee semmonen tarve hyperventiloida, ja sitten mä aloin hengittää silleen tavallisesti ja rauhallisesti. Ja sammutin kännykän ja pelkäsin, että nappuloiden näpyttelystä kuuluisi liikaa ääntä.

Enkä mä sitten nukkunut oikeastaan koko yönä, kun mä pelkäsin, että mä alkaisin kuorsata tai potkia Maukan persuuksia tai jotain, ja sitten se heräisi ja mä saisin turpiin niin etten ikinä toipuisi. Mä vaan valvoin, välillä ehkä torkahdin ihan muutamaks sekunniks, kun tuli niin outoja unikuvia siihen tilanteeseen.

Välillä mä vähän harkitsin, että ryömisin pois ja hiippailisin ulos, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut.

Ne taas nukku pitkään. Mä myöhästyin duunistakin. Ja Sanni teki sille sonnille aamupalaa, keitti kahvit ja kattoi pöydän, ja siinä mä sitten tunsin pahaa mieltä, kunmä muistin, miten just noi aamun hetket oli sillon joskus niin suloisia. Sanni tosiaan sai mut toisinaan tuntemaan, että mua rakastetaan. Ja se paha mieli oli, vaikka siinä samassa huoneessa näkyi, miten feikkiä se oli. Muija piilottelee toista miestä sängyn alla ja esittää herttaista toiselle. Ei voi käsittää!

Pääsin mä sieltä sitten aikanani. Sanni sano, että sen mielestä se oli ollu jotenkin jännää, ja että voisin tulla toistekin niiden sängyn alle lymyilemään. Sanoin suunnilleen, että haista v*ttu, ehkä tosin vähän vuolaammin, ja lähdin veke.

Ja jos toi kaikki kuulosti jonkun mielestä hassulta, niin siitä vaan ite kokeilemaan. Ei meinaan paljon naurattanut.

Nyt mä sitten olen yksinkertaisesti hajalla. Mä en haluu edes nähdä sitä Sannia enää ikinä. En ikinä. Sen sijaan mä haluun vakiintua jonkun normaalin ihmisen kanssa. Ei tommosia seikkailuja enää, kiitos.